Psykologit Prochaska ja DiClementi kehittivät vuonna 1982 muutosvaihemallin käyttäytymisen muutosprosessissa. Mallissa katsotaan muutosprosessin etenevän vaiheittain.
Jokaisessa vaiheessa on muutosprosessin kannalta oleellisia elementtejä joiden kypsyminen ennen seuraavalle tasolle etenemistä on pysyvän käyttäytymisen muutoksen toteutumisen kannalta oleellista.
On mahdollista, että muutos tapahtuu nopeasti yksilöllisten, ympäristötekijöiden sekä sosiaalisten tekijöiden ollessa muutokselle suotuisia. Keskimäärin kuitenkin tutkimusten mukaan onnistunut lopputulos vaatii toistuvaa eri vaiheiden läpikäyntiä.
Uuden toimintatavan oppiminen on paitsi uuden oppimista myös vanhasta luopumista. Prosessissa joutuu väistämättä käsittelemään vastakkaisten ajatusten ja tunteiden sekamelskaa. Uuden käyttäytymisen antamat positiiviset viestit tulee olla riittävän innostavia, että sietää epäonnistumiset matkalla uuteen.
Tätä varten suunnitelman on oltava vahva samoin kuin siihen sitoutuminen. Epäonnistumiset ovat osa muutosta ja ne tulee ottaa osana oppimista. Uuden käyttäytymisen toistojen määrällä voidaan lieventää vanhasta luopumisen tuskaa.
Kaikissa vaiheissa yksilö tarvitsee erityyppistä vahvistusta. Yksilön oman motivaation ollessa riittävä hän kuitenkin hyötyy ymmärtäessään muutosprosessin eri vaiheita niihin liittyvien vastusten voittamiseksi.
Joskus on kuitenkin ulkopuolinen, jopa ammattihenkilön, tuki tarpeen. Tukihenkilön tietämys muutosprosessin olevasta vaiheesta auttaa oikeanlaisen vahvistuksen antamisessa. Lisäksi on hyvä olla jonkin asteinen käsitys yksilön luonteesta.
Muutosprosessin eri vaiheet
- ESIHARKINTAVAIHE
- HARKINTAVAIHE
- VALMISTELUVAIHE
- TOIMINTAVAIHE
- RETKAHDUS
- YLLÄPITOVAIHE
ESIHARKINTAVAIHEESSA et koe muutoksen tarvetta ja olet hyväksynyt elämän kuten se on. Tunnet, että jokin asia ei ole täysin kohdallaan mutta et siitä sen enempää välita. Seuraat kuitenkin jollain saralla erilaista käytöstä kuin mihin olet tottunut mutta et kiinnitä siihen huomiota.
HARKINTAVAIHEESSA sinulla on elämässäsi jokin nimetty häiritsevä asia. Harkitset muutoksen mahdollisuutta. Pohdit ja mietit erilaisia vaihtoehtoja mahdollisen muutoksen toteuttamiseksi.
Olet aikonut saada asian kohdallasi kuntoon. Et ole kuitenkaan aivan varma kuinka sen toteuttaisit. Yrität hahmottaa muutoksesta seuraavia hyviä ja huonoja puolia.
VALMISTELUVAIHEESSA olet tehnyt päätöksen muutoksen tarpeesta. Olet vakuuttunut että hyötyisit muutoksesta. Olet varma päätöksen oikeellisuudesta. Et ole täysin varma toimivatko eri menetelmät kohdallasi.
Kokeilet jotain. Et ole tyytyväinen ja kokeilet jotain toista vaihtoehtoa.
Päätös on tämän vaiheen jälkeen valmis toteutettavaksi. Olet määritellyt toimintavaiheen alkamisen ajankohdan sekä menetelmän jota seuraamalla saavutat tässä vaiheessa määritellyt mahdolliset väli tavoitteet sekä lopullisen tavoitteen.
TOIMINTA VAIHEESSA laitat suunnitelman käytäntöön ja toteutat sitä parhaasi mukaan. Toiminta vaiheen alkaessa joudut väistämättä luopumaan jostakin aiemmin tärkeästä ja hyväksi koetusta. Luopumisesta aiheutuvien tunteiden käsittely voi tuntua vaikealle.
Olet ristiriidassa uusien kokemustesi ja vanhojen kokemustesi kanssa. Jonkin aikaa tunnemyllerrys sekoittaa pakkaa. Toivottavasti koet uuden asian hyödylliseksi ja jatkat ‘valitsemallasi tiellä’. Olet kuitenkin oppinut pitämään uudesta tavasta.
REPSAHDUS muutosprosessi suunnitelmasi ei toiminut. Et muista miksi yritit tähdätä muutokseen. Olet huomattavan epätoivoinen ja itsesyytökset varjostavat päiviäsi.
Repsahdus on kuitenkin hyvä osoitus siitä että olet edennyt ja sitä ei kokonaisuuden kannalta tule nähdä epäonnistumisena. Muutoksen saavuttaminen, millä tahansa elämänalueella, ei ole helppo suoritus ja paluu entisiin käytäntöihin on täysin luonnollista. Tätä ei kuitenkaan tule pitää heikkoutena vaan kannustuksena. ‘Harjoitus tekee mestarin’
YLLÄPITOVAIHEESSA olet toteuttanut suunnitelmaasi kuuden kuukauden ajan ja saanut vahvan pohjan tavoitellulle muutokselle. Kun mietit niin olet onnellisempi kyseisen muutoksen jälkeen kuin ennen päätöstä aloittaa muutosprosessi.
Kirjaa ylös hyvät asiat joita muutos on tuonut elämääsi. Listaa ylös kaikki mahdollinen ja onnittele itseäsi.
LOPUKSI
Lopullisen muutoksen yksilö tekee vertaillessaan muutosen tuomia hyötyjä ja haittoja.
Muutosprosessin kaikki vaiheet läpi käyneet eivät useinkaan palaa olleeseen lähtötilanteeseen vaan ainakin osa muutosta on mukana elämänlaatua parantamassa.
———-
Kaikki kirjoitukseni olen esittänyt mukauttaen lähdetietoja omakohtaisen kokemukseni ja näkemykseni mukaisesti.
En ota suuremmin kantaa minkälaisesta tuesta muutosprosessin missäkin vaiheessa hyötyisi. En myöskään ota kantaa erilaisten persoonallisuustyyppien eroavuuksiin muutosprosessin etenemisessä. Mm:ssa edellä esitettyihin otan kantaa seuraavissa kirjoituksissa.
Iloista päivää.
Toivoo Liisa