Uskomukset ovat opittu ajattelumalli.
Jokaisella on päässään uskomuksia itsestä ja uskomuksia muista. Itsestä on ulkoa tulleen painostuksen myötä ties minkälaista jo lapsena sisään kasvanutta ¨tietoa¨ itsestä.
¨Olet loistava matemaattinen lahjakkuus¨ ja niinpä päädyit yliopistoon lukemaan matematiikkaa. Mutta aina ei ole näin onnellinen loppu. ^ Olet huono oppimaan kieliä’ ja jäit luokallesi huonon suorituksesi vuoksi englannin kielessä.
Kyllä. olet rakentanut viimekädessä itse oman ajatusmallisi. Olet kuullut sanottavan itsestädi jotain ja kun riittävän monta kertaa olet sitä itselleni toistanut olet alkanut pitää sitä totena ja käyttäydyt sen mukaisesti.
Ajatuksistasi on tullut käyttäytymistäsi ohjaavaa toimintaa ja uskomuksistasi itseään toteuttavia ennusteita.
Voit jatkaa kuten aikaisemmin mutta myös uskomusten muuttaminen on mahdollista.
Mieti miten lapsi joka ei ole koskaan sitonut kengännauhojaan itse on päättänyt opetella kyseisen taidon. Ensimmäinen kerta, kengännauha aukeaa heti kävelemään lähdön yhteydessä. Toinen, kolmas, neljäs jne. sama juttu toistuu.
Nyt kuitenkin solmit kengännauhat sitä sen enempää miettimättä ja kävelemään lähtiessä eivät ole sen koommin auenneet kun taidon opit. Opettelusi kengännauhojen suhteen johti automaattiseen toimintaan ja nyt voit sanoa että osaat solmia kengännauhat.
Sinua todennäköisesti kannustettiin ja intosi uuden taidon opetteluun kasvoi.
Myös aikuisena on mahdollista muuttaa uskomuksiaan ja ajattelutapojaan mikäli itse kokee sen tarpeelliseksi. Ehkä jokin uskomus johtaa ei toivottuun käytökseen tai ehkä ajattelet vahvasti ettei juuri sinusta ole jonkun taidon opetteluun tai muutoksen toteuttamiseen.
Ehkä toivot jonkun muun muuttuvan kuin itsesi. Muita ei kuitenkaan voi muuttaa, Muutoksen tulee lähteä itsestä. Muita voi kannustaa äänettömasti käyttäytymisellään.
¨Älä kuuntele mitä he puhuvat vaan katso kuinka he käyttäytyvät ¨. Käytöksellään he viestivät sinulle omaa käyttäytymistäsi johon omat uskomuksesi itsestäsi ovat sinut johdattaneet.
Mieti. Haluat muuttaa jonkun oman uskomuksesi. OK olet tehnyt päätöksen. Toteuta muutoksesi. Ole intensiivinen täysillä mukana ja toista muutosta jonka haluat toteuttaa. Muistuta itseäsi monta kertaa päivässä. ¨ Minulla on taito olla ajoissa työpaikalla.¨ Taustalla on voimakas tarve saavuttaa hyöty joka muutoksesta seuraa. Ajoissa oleminen merkitsee helpompaa työpäivää kun ei tarvitse kiriä kiinni menetettyä työaikaa.
Olipa uskomuksesi ja ajatusmallisi mitä tahansa niihin on aina mahdollisuus olla itse vaikuttamassa. Tarvitaan päätös, asian mieltäminen tärkeäksi ja riittävän monta toistoa. Palaaminen vanhaan kuvioon tulee välttää tietoisesti niin helppoa kuin se olisikin.
Iloista päivää,
Liisa